
Katsoimme aiheelliseksi uutisoida
kaikille korkealaatuisista putkivahvistimista pitäville kitaristeille seuraavan
FRYETTE (ex VHT) tiedotteen epäselvyyksien
välttämiseksi.
STEVEN FRYETTE on legendaaristen
amerikkalaisten VHT putkivahvistimien isä =
suunnittelija. Jo yli 20 vuotta sitten näkivät
päivänvalon ensimmäiset VHT tuotteet.
Vuonna 2009 Steven teki erittäin
”radikaalin” päätöksen. Hän halusi, että hänen omissa
Custom Shop putkivahvistimissa lukee hänen
nimensä etupaneelissa. Aivan kuten muissakin vahvistinmerkeissä
lukee. Hän päätti luopua käyttämästä VHT
nimeä vahvistimissaan. Uusi nimi on FRYETTE. Hänen
sukunimensä.
Kun markkinataloudessa eletään hän
päätti samaan aikaan parantaa yrityksensä tasetta
myymällä VHT tuotemerkin siitä
kiinnostuneelle. Löytyi ostaja ja Steven FRYETTE luopui kokonaan VHT
merkistä.
FRYETTE putkivahvistimet näkivät
päivänvalon. Samat putkivahvistimet mutta uudella
nimellä. FRYETTE vahvistimet valmistetaan
edelleen kokonaan käsityönä USA:n Kaliforniassa. Näillä Custom
Shop vahvistimilla ei ole mitään
tekemistä nykyisten VHT vahvistimien kanssa. VHT tuotemerkin ”takana”
ovat tällä hetkellä aivan eri ihmiset /
yritys. VHT mallit eivät ole samoja kuin FRYETTE USA Custom
Shop.
Tutustu FRYETTE USA Custom Shop
putkivahvistinmallistoon tästä linkistä. Mm. FRYETTE SIG X nuppi on hot!